keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

My Guilty Pleasure: Euroviisut 2018 & oma TOP6!

Kuva (c)
Moikka!

Tänään poiketaan hieman kauneus- ja kosmetiikka-aiheista ihan toisaalle - nimittäin Euroviisujen pariin. Kuinka moni siellä ruudun takana seuraa näitä jokakeväisiä laulukinkereitä? Mulla on ollut tänä keväänä sattuneesta syystä aikaa perehtyä mitä kummallisimpiin asioihin, kuten nyt Euroviisuihin. Oma TOP6 (tän piti olla viisi parasta mutta en osannut jättää näistä yhtäkään pois) on ihan selkeä ja kaikista biiseistä on jokin mielipide, samoin esittäjistä. Tämä on siis vähän mun oma guilty pleasure kun tuntuu että on vähän jopa noloa seurata viisuja - vaikka silläkään ei ole oikeasti mitään väliä mitä muut ajattelee. Tulossa on hyvä kevät; Euroviisut JA jääkiekon MM-kisat Tanskassa 4.5 alkaen (oon siis suuri Leijonat-fani, ja viime vuonna oltiinkin paikan päällä Pariisissa katsomassa muutama ottelu).

Suomen oma Saara Aalto biisillään Monsters kisaa 1. semifinaalissa tiistaina 8.5, toinen semifinaali on 10.5 ja finaali lauantaina 12.5 johon kaikki siis huipentuu. Kisailu tapahtuu Portugalin Lissabonissa, ja kisan televisioi Suomessa perinteiseen tapaan YLE.

Katsotaanpa sitten mun kuusi suosikkia (joihin lukeutuu myös Saara koska biisi on oikeasti mun mielestä hyvä!):


SIJALLA 6: Rasmussen - Higher Ground
Tämä Tanskan hyvin Vikings-henkinen kappale vakuuttaa juuri viikinkiytensä (onko se edes sana :D) ja hyvän melodian ja sanojen takia. Esittäjä on myös hyvin karismaattinen ja komea mun silmään! (Vähän kun Game Of Thronesin Thormund <3)


SIJALLA 5: DoReDos - My Lucky Day 
Tämä on siis niiiiiiin perinteistä euroviisupoppia kuin olla voi! Hieman etnohenkisyyttä, hyvä rytmi ja tarttuva melodia. Sanoista ei niin väliä :D Tälle monikaan ei povaa edes finaalipaikkaa, mutta mä kyllä soisin sen heille. Tästä tulee hyvälle tuulelle eikä kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti. Moldovalla oli muuten viime vuonna ihan huippu biisi, sijoittui muistaakseni TOP10:iin ja joka on mun playlistilla edelleen. Siinä nähtiin myös mahtava Epic Saxophone Guy!



SIJALLA 4: Aisel - X My Heart
Tämä Azerbaidzanin kappale on aika perinteistä viisuilua, mutta melodia ja biisi toimii muhun suuresti vaikka onkin ehkä hieman kliseinen. Aisel on oikeasti jazz-laulaja, mutta tämä ei ole kyllä jazzia nähnytkään. Tämä ei ole mikään viisukansan suosikki, mutta mää tykkään.


SIJALLA 3: Saara Aalto - Monsters
Olkoon kuka mitä mieltä tahansa Saarasta, niin osaahan hän laulaa ja esiintyä tosi hyvin. Kolmesta tarjolla olleesta biisistä tämä Monsters oli mulla toiseksi paras, olisin preferoinut Queensia enemmän. Mutta eiköhän tämä menesty ihan yhtä hyvin. Ekaa kertaa pitkästä aikaa Suomella on mielestäni realistiset mahdollisuudet sijoittua siihen kymmenen parhaan joukkoon - Monsters on menevä ja se tanssittaa. Toivottavasti äänentoisto ja lavashow ovat paremmat Lissabonissa kuin finaalissa jossa tämä biisi viisuihin valittiin.



SIJALLA 2: Mikolas Josef - Lie To Me
Tämä ja sijalla yksi oleva kappale on oikeastaan ihan yhtä hyviä mun mielestä ja jos Suomi ei voita niin jompikumpi näistä toivottavasti voittaa. Mikolas Tsekeistä on tosi söpö ja biisi tanssittaa - uppoaa mulle!


SIJALLA 1: Netta - Toy
Tämä biisi on monien vedonlyönti- ja muiden listojen ykkösenä enkä ihmettele! En ensin ymmärtänyt tätä kappaletta lainkaan mutta kuunneltuani sen useampaan kertaan aloin lopulta pitämään siitä ja nyt se on ihan mun suosikkeja. Biisi on uudenlainen, erilainen enkä olisi Israelilta tällaista odottanut. Kappale sivuaa #metoo-teemaa ja kertosäkeessäkin lauletaan "I'm not your toy, you stupid boy". Kuuntele ihmeessä äläkä anna alun kotkotusten häiritä - biisi lähtee siitä kyllä menemään!

Katsotteko te Euroviisuja? Jos niin mikä maa on teidän tämän vuoden suosikki?

torstai 12. huhtikuuta 2018

Pitkä viikonloppu Lontoossa - We are off to London + ostoslistaa!

Kuvan (c)

Moikka ihanat!
Viime postauksesta on taas kulunut tovi vaikka toisin lupailin, pahoittelut todellakin siitä. Onneksi elämän palaset on pikkuhiljaa loksahtelemassa takaisin paikalleen ja fiilis kohenee, joten toivon kovasti että blogi-into palautuu myös normaalille tasolleen. Inspiraatiota (ja rentoutumista muuten vaan) päätettiin lähteä hakemaan keväisestä Lontoosta, jonne lento lähtee huomisaamuna (13.4) aamuvarhain. Lontoo on sikäli meille helppo ja tuttu paikka, sillä olen asunut siellä v. 2011 ja paikat on edelleen tosi tuttuja. Sanonkin aina, että helpompi meidän on lähteä Lontooseen kuin vaikkapa Turkuun :D Lontoosta shoppailun lisäksi (nähtävyydet ollaan koluttu jo aiemmilla reissuilla ja museot ei oo ihan meidän juttu) odotellaan hyviä ruokia, keväistä tunnelmaa ja ihanaa yhdessäoloa. Ostin J:lle synttärilahjaksi liput katsomaan jalkapalloa lauantaina (QPR vs Preston jos jotakuta kiinnostaa) joten sitäkin on ohjelmassa.

Lennetään viime kertojen tapaan Norwegianilla tullen ja mennen, ja hotellihuone kolmeksi yöksi varattiin sekin viime kerran tapaan Thistle Kensingon Gardensista. Kyseessä on hyvätasoinen 4 **** hotelli, jossa hyvä aamupaa ja loistava sijainti. Suuret suosittelut tälle hotellille, jos Lontoosta majoitus on hakusessa.
Tarkempaa raporttia matkasta, hotellista ja lennoista sun muista matkan jälkeen, samoin kuin ostoksista (I'm so excited, and I just can't hide it...!) ja ostospaikoista.

Katotaanko seuraavaksi muutama tuote mun pitkältä ostoslistalta? Jos vanhat merkit pitää paikkansa, matkaan tarttunee kaikkea muuta paitsi näitä tuotteita. Nämä tässä listatut on enimmäkseen meikkivoiteita (hups) mutta toivon löytäväni esimerkiksi Bootsista myös ihonhoitotuotteita. Olen ollut oikeastaan koko kevään aika low-buy linjalla, joten tältä reissulta aion hyvällä omallatunnolla hankkia useita kivoja, ja sellaisia juttuja, joita Suomesta ei saa.

Kuva (c)




IT COSMETICS YOUR SKIN BUT BETTER CC+ CREAM SPF50
Tämä It Cosmeticsin CC-voide (tai peittävyydeltään käsittääkseni ihan meikkivoiteen tasoa) on keikkunut wishlistillani jo pitkään, ja nyt vihdoin luulen että sen voisin käsiini saada. It Cosmeticsia myydään tutkimusteni perusteella Selfridges-tavaratalossa (joka lienee monille tuttu erinomaisesta verkkokaupastaan) ja sehän sijaitsee kätevästi Oxford Streetillä noin 10min matkan päässä meidän hotellista. Voiteessa on mahtava suojakerroin (SPF50) ja Youtube täynnä ylistäviä arvosteluja.

Kuva (c)

LANCOME TRÉSOR LA NUIT L'EAU DE TOILETTE
Sain joskus jostain tämän tuoksun testerin, ja se unohtuikin minulta pitkäksi aikaa kunnes muutama viikko sitten muistin vihdoin testata tätä - ja ihastuin täysin. Kyseessä on hedelmäinen ja raikas tuoksu, jonka tuoksunuotteja ovat muunmuassa vadelma, karhunvatukka, litsi ja sitrukset (nämä latvatuoksuja), damaskiruusu ja pioni (sydäntuoksut) sekä myski, patsuli ja vanilja (juurituoksut). Tuoksu on aika erilainen mitä yleensä hankin, joten tällä voisi hyvin olla paikka mun tuoksukokoelmassa! Toinen tuoksu mikä kiinnostaa (ja on mahdollisesti ostoslistalla) on Armanin Sí EdP. Tuoksuja ajattelin katsastaa lähinnä lentokenttien taxfree-myymälöistä.


Kuva (c)

SOAP AND GLORY
Pitkään ennen bloggailun aloittamista käytin ihonhoitoon melkein pelkästään Soap & Gloryn tuotteita. Nyt niistä on tullut pidettyä taukoa jo useampi vuosi, joten haluaisin tutustua merkkiin uudelleen ja katsastaa mitä uusia tuotteita esimerkiksi Bootsin valikoimissa on. Tuotteista varsinkin puhdistustuotteet sekä kosteusvoiteet kiinnostavat.

Kuva (c)

TOO FACED PEACH PERFECT COMFORT MATTE FOUNDATION
Too Faced merkkinä on yksi mun suosikeista, ja harmittavan hankalasti Suomeen saatavissa (poislukien Cultbeauty ja Selfridgesin nettikauppa) ja Lontoosta löytyy käsittääkseni merkin oma myymälä (Covent Gardenissa, kuten Benefitilläkin) ja merkkiä myydään myös Debenhamsin tavaratalossa. Tämä persikkalinja ja sen tuotteet on mulla kiikarissa (luomiväripaletti löytyy, samoin kasvopaletista on kokemusta), tämän meikkivoiteen lisäksi aion tutustua myös esimerkiksi setting powderiin ja poskipunaan. TF:n HangoverX-primer on todella hyvä tuote, ja mielelläni ostaisin myös sen. Tämäkin meikkivoide on kerännyt suosikki-tubettajiltani hyvää palautetta.


Kuva (c)

HOURGLASS VANISH FOUNDATION STICK
Lisää meikkivoiteita, koska niitä ei löydykään mun kokoelmista vielä tarpeeksi :D Itseäni toistaen, tätäkin meikkivoidetta on runsaasti kehuttu niin youtube- kuin blogimaailmassakin ja tuntuu olevan yksi parhaista puikkomuotoisista meikkivoiteista. Mulla ei yhtään stickia vielä meikkivoidelaatikosta löydy, ja tämä voisi olla mahdollinen ehdokas siihen tarpeeseen. Hourglassia tutkimusteni mukaan myy John Lewis-tavaratalon kosmetiikkaosasto. Hourglassilta muita kiinnostavia tuotteita on kasvopaletit, poskipunat ja aurinkopuuterit.

Tällaisia tuotteita on siis mun ostoslistalla, joka on kyllä puolet pidempi mitä tässä on lueteltu :D Covent Gardenin alueelta löytyy muistini mukaan myös Benefitin oma liike, jonne toki pitää täsmäisku tehdä. Kiinnostuksenkohteita on ainakin Hoolan Lite-versio, tällainen kalkkilaivan kapteeni kun olen ainakin talvisin.

Palataan matkalta maanantaina, joten palataan ensi viikolla! Blogin Insta-tililtä (@huulipunamania) ja instastoryista löytynee reaaliajassa päivityksiä, kuvia ja videoita. Adios amigos!

Ootteko te käyneet Lontoosssa, mitäs piditte? Kertokaa myös ihmeessä teidän lempparikaupunki Euroopassa!