tiistai 17. lokakuuta 2017

Ostoksia Hulluilta Päiviltä - Osa 2!



Moikka!
Kuten jo edellisessä hullari-postauksessa ennakoin, käytiin vielä lauantaina uudelleen katselemassa valikoimia ja kyllähän sieltä jotain tarttui vielä mukaan.
Mulla oli ostoslistalla oikeastaan vain hoitoaine ja sukkia, no molemmat kyllä ostin mutta myös vähän muuta.. Ja kaksi hoitoainetta, tai kolme jos colormask lasketaan mukaan. Silti olin mielestäni melko harkitsevainen ostoksissani, eikä rahaa mennyt määrällisesti paljoakaan. Täällä kun pitäis säästää kaikki liikenevät sentit ensi viikonlopun I Love Me-messuihin. Meikäläinen siellä siis perjantaina heti aamusta, tulkaapa moikkaamaan jos bongaatte tutun nimen rinnassa olevasta bloggaajapassista.
Käydään sitten niihin ostoksiin!


TIGIN BIG  BIG HAIR SET kustansi tosi vähän, vain 19,90€ yhteensä. Tämä sarja kuulemma poistumassa joten vähän niinkuin poistomyynnissä. En ole käyttänyt Tigin tuotteita varmaan kymmeneen vuoteen (ennen käytin AINA) ja tämä tuoksui ihanasti mansikalta ja kestää varmaan ikuisuuden. Ja volyymia tähän pitkään liruun saa kyllä aina tuoda, en valita. Pullot on jättimäisiä, koko 750ml.

MOROCCANOILIN HYDRATION CONDITIONER oli siis se hoitoaine jota lähdin alunperin ostamaan, ja sen myös ostin. En ole kokeillut heidän tuotteitaan (paitsi kulttituote öljyä) joten innolla kokeiluun. Tämän 500ml pullo kustansi 26,90€.

KC PROFESSIONALIN COLOR MASK 'PLUM' oli tarveostos, sillä tukka on nyt melkolailla tummanvioletti, sain vihdoin aikaiseksi värjätä tukan kotona. Olis ihana mennä kampaajalle, mutta en ole nyt saanut aikaiseksi ja ei oikein ole tarkoituksenmukaista laittaa yli 150€ kampaajaan kun voin värjätä kotonakin. Tulos ei toki ole samaa tasoa mutta näillä mennään mitä on annettu :D Mun hiukset on siis niin pitkät (lähes takapuoleen, 5cm uupuu) joten niistä menee aina extrapitkien hiusten lisä. Anyhoo, mulla on nyt testissä sekä tämä että Biozellin INK Color Mask. Tämän KC:n hinta oli 10,90€, varsin kohtuullinen mielestäni.


KOCOSTARIN SHEET MASKIT olivat tulleet myyntiin lauantaina, ja pakkohan noita viipalenaamioita oli pari napata mukaan sekä yksi tavan auringonkukka-kangasnaamio. Otin viipaleista vesimelonin ja sitruunan, kurkku jäi kauppaan koska en tykkää sen tuoksusta yhtään ja pelkäsin jos sitä on näissäkin :D Oon vähän kompleksinen, I know. Nämä on siis siitä jänniä, että koko naaman naamioimisen sijaan näitä "viipaleita" laitetaan iholle eri paikkoihin. Näyttää ainakin instaworthylta jos ei muuta :P ja mikäs tässä kun sheet maskeja mulla kuluu useampi viikossa kuitenkin. Nämä kustansivat 3,50€ kappaleelta.


L'OREALIN RARE FLOWERS-SARJAN MICELLAR WIPES & MISELLIVESI oli todella edullisia molemmat, ja lähtivät ihan sen takia mukaan. Toki kokeilen aina mielelläni uusia misellivesiä (kun edellisten Hullareiden jättipullo Niveaa kohta loppuu!) ja swatchien poistamiseen yms nää wipesit on ihan ykkösiä ja mulla oli kohta Neutrogenat lopussa joten nämä jää vielä odottelemaan vuoroaan. Kosteuspyyhkeet maksoi 3,50€ ja misellivesi 5,50€.


Semmoiset ostokset vielä, onko joukossa teille tuttuja tuotteita? Kertokaa! Ja omat ostoksenne, kuulisin niistäkin mielelläni kommenteissa.
Näiden ostoksen yhteishinta oli 77,20€.
Seuraavia hullareita odotellessa, nehän on sitten about puolen vuoden päästä :P

2 kommenttia:

  1. Noita Tigin shampoita ja hoitoaineita on tullut käytettyä jo useamman vuoden ajan! Ovat kyllä todella hyviä. Jos Oulussa olisi vielä Stockmann, olisin varmasti ostanut jotain hulluilta päiviltä, mutta netistä tilaaminen ei kovin innostanut :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä käytin myös joskus nuorempana, sitten tullut siirryttyä sekalaisesti vähän kaikkeen :P

      Poista